Sisu kohtasi toisen kerran TP-55:n häviten ottelun 0-4 lukemin. TP:n ratkaisut iski SJK:sta tuttu pelaaja Tommi Haanpää, joka viimeisteli kaksi ensimmäistä maalia. Samir Bouroussi ja Ramel Loddin osuivat kertaalleen.
Author Archive
Sisulle ansaittu voitto
Sisu kohtasi tärkeässä ottelussa VäVin Joupiskan valaistulla kentällä äänekkään ja mukavan runsaslukuisen yleisön keskellä pitäen pisteet 1-0 voitolla. Sisun maalintekijänä kunnostautui Pekka Palohuhta.
Sisulle kyytiä Vaasassa
Sisun hyvin sujunut kevätkausi on muuttunut painajaismaiseksi syksyksi. Kevään tiukin puolustus on kuin 100 millin kalaverkko, josta pienet vitos koon pallot sujahtelevat verkon perukoille. Joukkue kaipaa onnistumista ja alakerran virheiden minimointia.
Tyttöjen pallokoulussa vipinää
Seinäjoen Sisun tyttöfutis elää voimakkaassa myötätuulessa. Sisun vanhempien junioreiden vetemä ja heidän valmentajansa Jarkko Tenkulan tuutoroima pallokoulussa kirmasi sunnuntaina Hallilan kentällä lähes kaksikymmentä pikku peluritarta. Pallokoulu jatkuu sunnuntaisin hallilan kentällä klo 18.30 – 19.30. Ilmoittautumiset paikan päällä. varustukseksi tarvitset iloisen ja rohkean mielen, sekä urheiluasun kelin mukaan. Lisätietoja toimistolta 06-4141961 ja Jarkolta 041-4555801.
Kategoriat
Sauna- ja kokoustilat
- Keittiönurkkaus, sauna, videotykki, laajakaista - Tilat 20 henkilölle
katso lisää...
Sisuposti
- katsomovalmentaja
Onnittelut pojille hienosta turnauskeika...
Limppusisu 01
Seinäjoen Sisu jyrää kaikki!!!!!!! :) ku...
Jalkapallojaosto
Suuri KIITOS kaikille tyttöjen Talviturn...
futsal
Nyt kaikki futsal ihmiset kannustamaan L...
Sami
Sisu-Pallo II treenit on keskiviikkoisin...
Wall Sport Sanomat
Seinäjoen jalkapallokentät






